-

Puolet maailman väestöstä altistuu lisääntyville ilmansaasteille joka päivä

Blogi Muut uutiset
0 kommenttia

Joka kuudes ennenaikainen kuolema maailmassa vuonna 2019 johtui saasteista, kertoo tuore tutkimus. Etenkin ilmansaasteiden ja lyijymyrkytysten aiheuttamien kuolemien määrä on kasvanut viime vuosien aikana ja vuositasolla saasteet aiheuttavat yli yhdeksän miljoonaa kuolemaa.

Tutkimus julkaistiin The Planet Planetary Health -lehdessä 17.5.2022.

Saastuminen on tutkijoiden mukaan suurempi uhka terveydelle kuin esimerkiksi sota, terrorismi, malaria, hiv, tuberkuloosi, huumeet tai alkoholi. Ilmansaasteet liittyvät läheisesti myös ilmastonmuutokseen, koska molempien aiheuttajana ovat fossiiliset polttoaineet. 

Maailman terveysjärjestön (WHO) mukaan pelkästään ulkoilman pienhiukkaset aiheuttavat joka vuosi yli 4,2 miljoonan ihmisen kuoleman ja sen lisäksi niistä seuraa vakavia terveyshaittoja ja kustannuksia yhteiskunnalle. Vuositasolla sisäilmaongelmien aiheuttamista sairausppoissaoloista aiheutuu Suomessa yli 400 miljoonan euron kustannukset.

Tuulien ja sateiden mukana leviävät epäpuhtaudet muodostavat paikallisia saastelaskeumia, jotka nostavat hengitysilman laadun epäterveelliselle tasolle. Kuljettuaan ihmisen hengitysteissä hiukkaset imeytyvät keuhkojen sisäpintaan ja käynnistävät tulehduksia, jotka aiheuttavat tai pahentavat hengitysteiden sairauksia. Pienimmät hiukkaset voivat siirtyä verenkiertoon ja käynnistää ketjureaktion, joka johtaa lopulta sydänkohtauksiin, syöpään tai muihin sairauskohtauksiin.

Hiukkaspitoisuudet korkeita eri puolilla maailmaa

Maailman ilmansaasteiden reaaliaikainen ilmanlaadun indeksi (AQI) varoittaa vaarallisen korkeista hiukkaspitoisuuksista. Indeksiin kerätään tunneittain mittaustietoja yli 10 000 tarkkailuasemalta eri puolilta maailmaa. AQI-laskelmat sisältävät pienhiukkasten (PM 2.5 ja PM 10) lisäksi, otsonin (O3), typpidioksidin (NO2), rikkidioksidin (SO2) ja hiilimonoksidin (CO) päästöarvot. Yli 100 AQI:n lukemat ovat vaarallisella tasolla ja luokitus vaihtuu portaittain "tyydyttävästä" (101-150) "välttävään" (151-200), "huonoon" (201-300) ja "erittäin huonoon" (300+). Oman alueesi reaaliaikaista ilmanlaadun kehitystä pystyt seuraamaan Ilmatieteenlaitoksen sivuilta.

Vastaavasti IHKU-haittakustannuslaskurilla pystyt arvioimaan suuntaa-antavasti erilaisten päästövähennystoimenpiteiden rahalliset hyödyt. Ilmansaasteiden haittakustannusmalli Suomelle (IHKU) –hankkeen tavoitteena oli arvioida kotimaisten ilmansaastepäästöjen vaikutuksia pienhiukkaspitoisuuksiin ja niistä aiheutuvien terveyshaittojen kustannuksiin. Hanke toteutettiin yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE), Ilmatieteen laitoksen (IL) ja Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) kanssa

Suojaa sisätiloista?

Sisätiloissa oleminen ei suojaa meitä huonolta ilmanlaadulta. Ulkoilman saasteet siirtyvät toimiston tai kodin sisätiloihin luonnollisen tuuletuksen tai ilmastoinnin kautta. Sisätiloissa saastunut ilma sekoittuu muiden hiukkasten kanssa (mm. Covid-19, allergeenit, pöly, homeitiöt, lemmikkien hilse, savu ja ilmassa leijuvat mikromuovit). Global Action Planin tutkimuksen mukaan sisäilman saastetaso on 3.5 kertaa suurempi kuin ulkoilmassa ja pahimmillaan se voi olla jopa 560 kertaa korkeampi.

Siirrettävä sairaalatasoinen ilmanpuhdistin on nopea ja hyvä ratkaisu, mutta puhdistimen valinnassa kannattaa olla varovainen. Ilmanpuhdistimien markkinat ovat jokseenkin epävakaat... Markkinoilla on monenlaisia tuulettimia ja puhaltimia ja useat laitevalmistajat antavat katteettomia myyntilupauksia, joiden todenperäisyydestä ei ole mitään todisteita tai tutkimuksia. Vääränlainen ilmanpuhdistin saattaa pahimmillaan aiheuttaa puhdistusta enemmän vahinkoa tuottamalla haitallisia sivutuotteita. Katso ennen ostopäätöstä 5 vinkkiä ilmanpuhdistimen hankintaan.

Maailman ilmansaasteiden reaaliaikainen ilmanlaadun indeksi (AQI) varoittaa, että hiukkaslukemat eri maanosissa ovat nyt hälyttävällä tasolla. Suomessa ilmanlaatu on pääsääntöisesti vähintään tyydyttävällä tasolla, mutta paikalliset saastelaskeumat aiheuttavat ajoittaisia saastepiikkejä myös puhtaassa kotimaassamme. Ilmastoinnin ja tuuletuksen kautta saasteet pääsevät myös sisätiloihin ja silloin ilmanpuhdistin antaa tehokkaan suojan ilmansaasteita vastaan.

Rensairin avulla muutat sisätilat turvalliseksi suojapaikaksi, jossa ei pöpöt tai ulkoilmasta tulevat saasteet rellestä!

Toukokuun loppuun asti alennetut hinnat! Kysy tarjousta ja paranna elämänlaatua puhtaalla ilmalla.


Kommentit

Ei kommentteja